OLEMME SAANEET UUDEN TASAVALLAN PRESIDENTIN!!!

Helmikuun 5. 2012 - valtsu17

Suomen tasavallan 12. presidentiksi on valittu 5. helmikuuta 2012 Kokoomuksen Sauli Niinistö. Hän sai 62,6 % annetuista äänistä ja hänen haastajansa, Vihreiden Pekka Haavisto sai 37,4 % annetuista äänistä. Itse olen henkilökohtaisesti tyytyväinen Niinistön valintaan, koska hän on juuri oikea tähän tehtävään. ONNEA SAULI!

Tasavalta vai monarkia, vaalijännitystä vai verenperimää?

Tammikuun 30. 2012 - valtsu17

Suomi on tasavalta, jossa on tähän mennessä ollut 11 tasavallan presidenttiä. Mielestäni jokainen presidentti on ollut omanlaisensa persoona, mitä olen heistä lukenut. Vuonna 1994 syntyneenä ei kuitenkaan muista livenä, kuin pienen ripauksen Ahtisaarta päiväkotivuosina sekä elävämmin Halosta, kun oli jo vähän enemmän ymmärystä. Mielestäni väistyvä presidentti Tarja Halonen on ollut ihan hyvä presidentti. Vaikka perustuslaki sallii presidentille vain 2 toimikautta, olen silti ehtinyt jo muodostaa Halosesta “kuningatarmaisen” kuvan. Ei se mikään ihme olekaan, kun on noin 71 % tähän ikään mennessä ollut Halosen vallan alla. Harmittaa vähän Halosen väistyminen, mutta uusia tuulia kyllä jo tarvitaakin. Entäs sitten monarkiat. Iso-Britannia olkoon esimerkkimaa. Siellä on vuodesta 1953 asti hallinnut Hänen majesteettinsa kuningatar Elisabet II. Hänen isoisoisoäitinsä kuningatar Viktoria hallitsi 1837-1901 eli 64 vuotta. Konservatiiviset Britit pitävät kuninkaallisista, mutta nuoremmat ajattelevat, että aina pitää samoja naamoja pitää katsella ja kannattavat tasavaltaa. Suomen ratkaisumalli on kuitenkin tasavalta, vaikka Suomen kuninkaan virka oli jo viittä vaille valmis. Uskon, että kansamme pitää enemmän vaihtuvista presidenteistä, kuin kuninkaallisista.

Väsyneen iltakirjoitus

Tammikuun 29. 2012 - valtsu17

Väsymys on pahin riesa, mitä ihminen voi kohdata. Kun on väsynyt, ei pysty keskittymään mihinkään. Koeviikon kynnyksellä pirteys olisi erittäin tärkeä asia. Voisi ehkä joskus harkita aikaista nukkumaanmenoa. Kokeitakin on iso liuta odottamassa: filosofiaa, matikkaa, kemiaa, biologiaa sekä toista kotimaista pakkopullaa. Voikohan pää räjähtää tätä menoa, kun on monta muutakin rautaa tulessa. Täytyy olla vain aika sisukas, että jaksaa.

Myöhästynyt talvi

Tammikuun 28. 2012 - valtsu17

Talvi myöhästyi tänä vuonna Suomessa pahasti. Vielä jouluaattona sekä uudenvuodenaattona maa oli aivan paljas, eikä ollut tietoakaan lumesta. Vasta Tammikuussa alkoi kovat lumipyryt, mitkä johtivat välittömästi isoon nietoksiin, teiden tukkiutumiseen sekä lumitöihin. Myös hiihtäjiä on alkanut näkymään. Miksi talvi tuli myöhässä? Ihminen on syyllinen talven myöhästymiseen. Ilmastonmuutos ja kasvihuoneilmiö lykkäävät talvea joka vuosi eteenpäin. Se on huomattu. Haluammeko todella sitä, että vielä jonain vuonna talvi unohtaa maamme kokonaan, koska itse saasteillamme siihen vaikutamme. Emme voi tietenkään syyttää täysin itseämme, kun maailman jättivaltiot ovat suurimassa vastuussa ilmastonmuutoksesta. Voimme kuitenkin vähän vaikuttaa siihen, että talvi löytää vastaisuudessakin Suomen ja jatkossa hyvissä ajoin. Saasteet siis pois!

Presidentinvaalipohdintaa kahvikupposen äärellä

Tammikuun 27. 2012 - valtsu17

Jännitys presidentinvaalien ympärillä käy yhä kuumemmaksi. Elämme 27. tammikuuta ja peli ratkaistaan lopullisesti vasta 5. helmikuuta eli vielä pitää odottaa 9 vuorokautta. Jäljellä olevat ehdokkaat Sauli Niinistö (Kokoomus) ja Pekka Haavisto (Vihreät) käyvät “taistelua” Suomen tasavallan presidentin paikasta, joka on ehkä arvostetuin instituutio suomalaisessa yhteiskunnassa. Keskustelua käydään ehdokkaiden mielipiteistä, sanomisista, teoista sekä yksityiselämästä. Isännättömien äänien havittelu on avainasemassa. Koeviikon ohella on jännä seurata tilannetta…